Sign In

Uratarinat

 

​​​​

Miia Seita, asiantuntija, eristeet ja pinnoitteet

”VTT Expert Services Oy:ssä työskennellessä jokainen päivä on erilainen ja joka päivä opin jotain uutta. Asiantuntijana pääsen ratkaisemaan mielenkiintoisia ongelmia ja vetämään haastaviakin projekteja. Saan työskennellä itsenäisesti ja tulee tunne, että työtäni arvostetaan. Monipuoliset testauspalvelut mahdollistaa myös monipuolisen työskentelyn. Työpaikkana VTT Expert Services Oy on vakaa ja luotettava, ja täällä tuetaan jatkuvaa kouluttautumista.”



Jami Heinonen, tuotepäällikkö, elektroniikan testaus

Jami Heinosella oli takanaan yli 20 vuoden kokemus erilaisista tuotekehitysprojekteista, kun hän haki VTT Expert Services Oy:hyn. 
 
”Minuun on tehnyt vaikutuksen ensimmäisenä kaikkien työntekijöiden vahva ammattitaito ja halu​ palvella asiakasta. VTT Expert Servicesin toimintata​vat ja mallit ovat joustavia ja asiakaslähtöisiä. Nykyisessä tuotepäällikön roolissa pääsen osallistumaan päivittäiseen tekemiseen aivan konkreettisella tavalla. Osallistun sekä testien suunnitteluun että tekemiseen ja myös niiden kehittämiseen. Voin hyödyntää aikaisemmin hankittua tietotaitoani mahdollisimman monipuolisesti.”

Kimmo Kaukanen, tuotepäällikkö, palotestaus

​"Myyn ja kehitän paloturvallisuuteen liittyviä testauspalveluja, ohjaan palvelujen toteutusta sekä toimin kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä standardoinnin parissa.
Tekemiemme testien avulla asiakkaamme pystyvät määrittämään tuotteidensa suorituskykyä tai vaatimuksenmukaisuutta.
 
Palkitsevinta työssäni on uusien testiratkaisujen löytäminen, nähdä asiakkaidemme testattujen tuotteiden menestys markkinoilla sekä tehdä työtä, jolla on merkitys paloturvallisuuden parantamisessa." Lue lisää.​​

Aliisa Siljander, tuotepäällikkö, ​terveydenhuollon tuotteet

"VTT Expert Services Oy:llä olen päässyt monipuolisesti hyödyntämään koulutustani biomateriaalitekniikan diplomi-insinöörinä ja kokemustani mielenkiintoisessa asiakastyössä lääkinnällisten laitteiden parissa. Asiantuntemuksen laajentuessa olen saanut myös lisää vastuuta asiakasprosessista. Alallamme tapahtuu paljon muutoksia koko ajan ja VTT Expert Services Oy:llä hienoa on ollut kollegoiden kokemus ja tuki asiantuntijatyössä. Tehtävässäni saan tehdä tiivistä asiakastyötä ja olla mukana seuraamassa aitiopaikalta alan kehittymistä.​"

Juha Kokkonen, Senior Expert, vauriot ja tuoteturvallisuus

Toimin erityisasiantuntijana VTT Expert Services Oy:n vauriot ja tuoteturvallisuus -liiketoiminta-alueella. Substanssiosaamiseni on kemiallinen analytiikka. Tyypillisesti teen esimerkiksi ongelmanratkaisutyyppistä analytiikkaa, jossa asiakkaan tuotteessa / prosessissa löytyy joitain vierasaineita (esim. sakkaa, virhehajuja jne.), joiden koostumus täytyy selvittää. Lisäksi teen mm. elintarvikepakkausten tuoteturvallisuuteen ja viranomaisrekisteröinteihin liittyvää analytiikkaa sekä menetelmänkehitystä asiakkaan tarpeisiin. Lue lisää.​​


Ota yhteyttä
Asiakaspalvelu
Sähköpostiinfo@vtt.fi
Puhelin020 722 7070
Faksi020 722 7001
Avoinna 9.00 - 11.00 ja 12.00 - 15.00

 

 

OTA YHTEYTTÄ

PL 1001, 02044 VTT
Puh. vaihde 020 722 111
Avoinna arkisin 8.00 - 16.30
Faksi 020 722 7001

ASIAKASPALVELU

info@vtt.fi
Puh. 020 722 7070
Faksi 020 722 7001
Avoinna 9.00 - 11.00 ja
12.00 - 15.00