Palvelukehityksestä apua veneteollisuuden suhdanneherkkyyteen

14.12.2011
Veneiden myynti on suhdanneherkkää. Vuoden 2009 taantuman aikana Suomen veneteollisuuden liikevaihto putosi 40 prosenttia. Suhdannevaihteluihin etsitään ratkaisuja mm. Tekesin vene-ohjelman avulla.
”Palveluliiketoiminnan lisääminen on yksi keino, sillä vapaa-ajan veneilijöiden odotukset ovat muuttumassa”, kertoo Vene-ohjelman koordinaattori Markku Hentinen VTT Expert Services Oy:stä.
Kaikki eivät halua huoltaa veneitään itse, vaan odottavat samanlaista huoltopalvelua kuin autoilla. Suhtautuminen veneiden omistukseen on myös muuttumassa. Kaikki eivät halua omistaa venettä voidakseen veneillä kesälomalla. Myös erilaisille koulutuspalveluille ja veneen säilytykselle näyttäisi olevan kysyntää.
Samalla veneily kiinnostaa yhä enemmän. Uusi veneilystä kansainvälisestikin kiinnostunut ryhmä ovat nuoret naiset.
”Venekauppiaat, -vuokraajat ja esimerkiksi koulutusta tarjoavat yritykset voisivat yhdistää tarjontaansa. Yhteistyössä syntyisi uusia palvelukonsepteja”, Markku Hentinen ehdottaa.
Veneenrakentajasta brändin rakentajaksi
Veneiden
tuotekehityksessä kuluttajan ääni kuuluu yhä paremmin. Se näkyy mm.
hybridiveneiden kehityksessä. Ne tarjoavat vaihtoehdon ympäristötietoisille
veneilijöille.
Pelkkä käytännöllisyys ei enää riitä, pitää olla myös sydäntä. Veneen hankinnassa painavat yhä useammin muutkin tekijät kuin hyödyllisyys ja tarkoituksenmukaisuus. ”Nyt päätöksentekoon vaikuttavat asiat, joista ostajat eivät välttämättä puhu. Usein ne kuitenkin vaikuttavat ostopäätökseen yhtä paljon kuin käytännöllisyys”, Bella-Veneet Oy:n toimitusjohtaja Raimo Sonninen toteaa.
”Paras suunnittelu ja luotettavuus yhdistettynä kohtuullisiin tuotantokustannuksiin. Sillä uskon venealan työpaikkojen pysyvän Suomessa. Enää ei tosin riitä, että osaa tehdä veneitä. Pitää osata tehdä myös brändejä”, summa Sonninen.
Veneohjelmasta yhdisti osaamista
Tekesin
vene-ohjelmassa on kartoitettu veneilyn trendejä, kohderyhmiä sekä uusia
liiketoimintamahdollisuuksia vuodesta 2007 alkaen. Vuonna 2011 päättyvässä
ohjelmassa on hyödynnetty alan yritysten, alihankkijoiden, tutkimuslaitosten
ja korkeakoulujen osaamista ja yhteistyötä. Tavoitteena on ollut kehittää
kuluttajille ja ammattilaisille entistä parempia veneitä ja palveluita. VTT on
toiminut ohjelman koordinaattorina Venealan Keskusliitto Finnboatin ry:n
kanssa.
VTT Expert Services Oy veneiden tarkastajana
VTT Expert
Services Oy toimii huvivenedirektiivin mukaisena tarkastuslaitoksena sekä
suomalaisten ammattiveneiden virallisena tarkastajana. VTT Expert Services
Oy:llä on sertifiointikilpi, joka voidaan kiinnittää tuotannossa oleviin
tyyppitarkastettuihin veneisiin.
Lue lisää palveluistamme
Huviveneiden
CE-sertifiointi
Veneiden
VTT-sertifiointikilpi
Ammattivenetarkastukset
Tämä teksti on osa artikkelia, joka on julkaistu nimellä ”Hyvä vene tarjoaa
elämyksiä” VTT:n teknologialehti Impulssissa 2/2011.
Lue
koko Impulssin uutinen veneilyalasta ja sen haasteista sekä Tekesin
veneohjelmasta täältä (sivu 58).
Lisätietoja
Markku Hentinen
Asiakkuuspäällikkö
Puh. 020 722
6212
etunimi.sukunimi@vtt.fi
VTT Expert Services Oy tarjoaa monipuolisia asiantuntijapalveluja,
sertifiointi- ja hyväksyntäpalveluja, testaus- ja analyysipalveluja sekä
kalibrointipalveluja. Tuemme asiakkaitamme tuotteiden ja palvelujen
kehityksessä, markkinoille viemisessä ja ylläpidon aikaisissa haasteissa.
Olemme osa VTT Groupia ja toimimme 250 asiantuntijan voimin neljällä
paikkakunnalla.
www.vttexpertservices.fi
Lisätietoja
Markku Hentinen
Asiakkuuspäällikkö
020 722 6212
