Varaudu ajoissa rakennustuotteiden CE-merkinnän pakollisuuteen

12.12.2011
Rakennustuotteiden CE-merkintä muuttuu kaikissa EU-jäsenmaissa pakolliseksi, kun rakennustuoteasetus tulee voimaan heinäkuussa 2013. Jos tuotteelle on olemassa harmonisoitu tuotestandardi tai ETA-hyväksyntä, on tuotteelle lähtökohtaisesti hankittava CE-merkintä. Näin on myös siinä tapauksessa, että tuotetta myydään vain Suomessa.
”Käytännössä merkinnän piiriin tulee lähes 600 rakennustuotetta, joista noin 400:lle merkintä on jo nyt mahdollinen”. kertoo VTT Expert Services Oy:n asiakkuuspäällikkö Jarmo Leskelä. Hän alleviivaa että yritysten kannattaa toimia ajoissa. ”Jos CE-merkintään tähtääviä toimenpiteitä ei ole vielä aloitettu kannattaa ne aloittaa välittömästi. Oman laadunvalvonnan saattaminen standardin mukaiseksi vie usein aikaa ja on riski että ilmoitetut laitokset, joita CE-merkinnässä tarvitaan, ruuhkautuvat.”
Poikkeus vahvistaa säännön
Poikkeustapauksissa
CE-merkintää ei kuitenkaan tarvita. Tällainen tilanne on, jos tuotteelle ei
ole olemassa harmonisoitua tuotestandardia tai jos tuote ei ole
sarjavalmisteinen ja valmistetaan yksilöllisesti ja asennetaan yksittäiseen
rakennuskohteeseen. Samoin rakennuspaikalla valmistetuilta tuotteilta (esim.
paikalla valettu betonirakenne) ei vaadita jatkossakaan CE-merkintää. Myös
eurooppalaisen teknisen hyväksynnän (jatkossa arvioinnin) hakeminen on jätetty
vapaaehtoiseksi. Tosin kaupalliset syyt usein puoltavat sen hankintaa.
Mitä kannattaa tehdä seuraavaksi?
Pääsääntöisesti
valmistaja vastaa rakennustuotteen CE-merkinnästä. Jos merkintä puuttuu,
voivat sen tuotteelle hankkia myös maahantuoja ja jakelija.
Valmistajan, maahantuojan tai jakelijan kannattaa mahdollisimman pian:
-
Selvittää tuotteelle olemassa CE-merkinnän mahdollistavaa harmonisoitu
tuotestandardi.
-
Jos standardi on olemassa, selvittää standardin voimaansaattamisaikataulu ja
standardin edellyttämät toimenpiteet.
-
Pyytää ilmoitetulta laitokselta tarjous tuotteen varmentamis-, tarkastus- ja
testaustehtävistä.
-
Sopeuttaa tuotanto, laadunvalvonta ja varastotilanne CE-merkinnän
käyttöönottoon.
-
Käynnistää standardin edellyttämät toimenpiteet ilmoitetun laitoksen kanssa.
VTT Expert Services Oy apuna CE-merkintäasioissa
VTT
Expert Services Oy toimii ilmoitettuna laitoksena, joka auttaa kaikissa
CE-merkintään liittyvissä kysymyksissä. ”Autamme asiakkaan tehokkaasti läpi
CE-merkintäprosessin. Ohjaamme prosessin oikealle tielle ja varmistamme, ettei
turhaa työtä tehdä. Pidämme huolen myös siitä että tuotetta on testattu ja
arvioitu riittävästi kohdemarkkina-alueen vaatimusten mukaan”. kertoo VTT
Expert Services Oy:n arviointipäällikkö Liisa Rautiainen.
Palveluihin kuuluvat mm. tyyppitestit, alkutarkastukset, jatkuva laadunvalvonta sekä vaatimuksenmukaisuustodistusten laadinta (EC certificate of conformity ja EC certificate of factory production control). Lisäksi VTT Expert Services Oy laatii ETA-hyväksyntöjä sekä uusia erillishyväksyntäohjeita tuotteille tai järjestelmille, joilla sellaisia ei vielä ole.
CE-merkintäpalvelumme kattavat mm. seuraavat tuoteryhmät
- Lukot ja rakennushelat
- Sementti, laastit, kiviainekset, kevytkiviainekset, laastikiviainekset
- Kattoturvatuotteet ja kattovalokuvut
- Kipsilevyt ja niiden saumausaineet
- Bitumiset kattolaatat
- Muurauskappaleet
- Kupariputket
- Rakennuslasit
- Savupiiput ja savunhallintajärjestelmät
- Hitsattavat betoniteräkset
- Laattojen kiinnitysaineet
- Kuitusementtilevyt
- Pienet jäteveden käsittelyjärjestelmät
- Lämmöneristeet
- Kiinteän polttoaineen tulisijat
- Ikkunat, ovet ja portit
- Vedeneristyskermit, aluskatteet ja höyrynsulut
- Tasoitteet
- Julkisivujärjestelmät
- Alakatot
- Puutuotteet ja -komponentit
- Lattianpäällysteet
- Puurakenteiden liittimet ja kiinnittimet
- Metalliset ohutlevytuotteet ja sandwich-elementit
- Rullamaiset ja levymäiset seinäverhoilutuotteet
- Metalli- ja muoviankkurit
- Väliseinäjärjestelmät, lämmöneristysjärjestelmät, puutalojärjestelmät, hirsitalojärjestelmät, porrasjärjestelmät, muottijärjestelmät, valokatejärjestelmät, vedeneristysjärjestelmät
-
Palosuojatuotteet
Katso tuoteryhmien tarkka standardiluettelo tästä
Lue lisää rakennustuotteiden CE-merkintäpalveluistamme
Lisätietoja
Liisa Rautiainen
Arviointipäällikkö
Puh. 020
722 4920
Jarmo Leskelä
Asiakkuuspäällikkö, rakentamisen tuotteet
Puh.
020 722 6828
etunimi.sukunimi@vtt.fi
VTT Expert Services Oy
VTT Expert Services Oy tarjoaa
monipuolisia kuluttaja- ja markkinatutkimuspalveluja, asiantuntijapalveluja,
sertifiointi- ja hyväksyntäpalveluja, testaus- ja analyysipalveluja sekä
tarkastus- ja kalibrointipalveluja. Tuemme asiakkaitamme tuotteiden ja
palvelujen kehityksessä, markkinoille viennissä sekä niiden ylläpidon aikana.
VTT Expert Services Oy:ssä työskentelee noin 250 eri alojen asiantuntijaa.
Toimipisteemme ovat Espoossa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. VTT Expert
Services Oy on osa VTT Groupia.
www.vttexpertservices.fi
